Läst

Olen lukenut / Jag har läst

Av
den
10 februari 2021
Sattunut syntymään Bokomslag Sattunut syntymään
Tuula-Liina Varis
romaani, 1940 -luvulta nykypäivään
WSOY
2020
356

"Aina saa hävetä, aina. Mutta sitä Assi ei näytä"

Kun Assi ja Essi syntyvät 1942 äiti pelkää kaksosten hengen puolesta. Mutta tytöt jäävät eloon ja varttuvat isosiskon, naapurin evakon ja kiireisten vanhempien huomassa.
Assin elämässä dramaattiset käänteet ja epäonniset parisuhteet seuraavat toisiaan. Sotien jälkeisestä ajasta matkataan nykypäivään, varsinaissuomalaisesta kauppalasta Helsinkiin ja lopulta itäsuomalaiseen pikkukaupunkiin. Suomi muuttuu vähitellen - niin myös Assi.

Ote siv.41

"Ja senkin muistaa, kun tuolille pannaan kaksi tyynyä ja käteen lusikka ja opetellaan syömään itse. Assi ottaa lusikan vasempaan käteen, se siirretään oikeaan, puuro läiskähtää lusikasta pöydälle, äiti tiuskaisee Assille. Miksei puurolle, joka putosi ja töhri pöytäliinan? Hän oppii jotain syystä ja seurauksesta On hänen syynsä, että hänellä on väärä käsi."

siv. 124

"Opettaja ja oppilaat istuvat totisina,. Ruoka on velliä tai puuroa, mutta joskus on hernekeittoa, jossa lilluu yököttäviä valkoisia läskinpaloja. Kaikkea on syötävä, eikä jättää saa. Jos opettaja huomaa lautasen reunalle nostetun läskinpalan, hän tulee viereen ja tarttuu lusikkaan, komentaa suun auki ja työntää läskinpalan väkisin suuhun.
Kerran viikossa seistään pitkässä jonossa, opettaja komentaa suun auki, ja työntää sinne ison lusikallisen terveellistä kalanmaksaöljyä. Assia oksettaa jo hajukin. Niellessä tulee väkisin yökkäys, Assi nielee ja nielee niin että vesi silmistä tirisee ja onnistuu olemaan oksentamatta. Jos oksentaa, joutuu itse siivoamaan oksennuksensa lattialta. aina joku joutuu.

TAGS
2 kommentarer
  1. Svara

    ElisabetR

    10 februari 2021

    Olen etsinyt mittausta kirjastostamme, mutta kirjaa ei ole saatavilla. Tavaroiden kavalluksessa ei ole suomalaista kirjallisuutta, joten voin lainata sitä tullessani Fredriksbergiin. Minulla on siellä kirjastokortti. Minulla on pieni memmo, johon tallennan nimiä, jotka näyttävät mielenkiintoisilta, joten kiitos vinkistä.

  2. Svara

    Kicki

    11 februari 2021

    Det där fattade ju jag nada av 😉
    Kram

LÄMNA GÄRNA EN KOMMENTAR

Kantstött halvt antik, ringrostig finska som bott i Sverige mer än halva livet, före detta bankkamrer, krögare, hamburgervändare, lucknucka, numera skogsmulle som håller grytan puttrande, gärna med svamp och annat ätligt ur naturens skafferi, matte till hund och dammråttor, mamma, mormor, gammelfarmor/mormor
Kategorier
Statistik
  • 355
  • 559
  • 1 651 787
  • 5 116
  • 65 967
Sök här