Olen lukenut…/Jag har läst..

Arsimilla on vaimo, mutta kun hän tapaa Pristinan yliopistolla lääketiedettä opiskelevan Milosin, hän ei voi kuin ottaa tavaransa ja seurata. Heidän välilleen syttyy tulinen suhde, joka jatkuu, kunnes sota ajaa Arsimin perheineen maanpakoon. Kun Arsim vuosia myöhemmin palaa yksin sodan runnomaan Pristinaan, herää epätoivo. Mitä Milosille, ja mitä heille, oikein tapahtui?
Yhtä aikaa ajaton ja ajankohtainen teos häikäisee fyysisyydellään sekä huimaavalla kielellisellä kauneudellaan. Samalla se on armoton perhetarina sekä hurja kuvaus ihmisestä oikeuskoneiston hampaissa.
Ote kirjasta siv. 64
10.syyskuuta 2000
"Herätys on kuudelta aamulla. Kosteuden lahottamassa suihkutilassa peseytymisen ja pikkurillin kokoisella harjanpäällä hoidetun hampaidenpesun jälkeen seisomme jonossa kanttiiniin johtavalla käytävällä, saamme meille määrätyt lääkkeet pienestä luukusta, ja hoitajat valvovat että me otamme ne, sitten pääsemme istumaan lattiaan pultattuihin pöytiin joiden jalkoihin kiinnitetyt penkit näyttävät ihmisen hartioilta. Haemme vuorollamme valkoiset muoviset tarjottimet ..."

siv.98
2003
"Mielestäni ihmisen on parempi elää peläten jotain kuin olla pelkäämättä mitään, siksi että minäkin kasvoin samalla tavalla, niin kuin kaikki tuntemani albaanit: minua lyötiin lapsena ja minä ajattelen yhä, että useimmiten ihan syystä. Isää kuuluu pelätä ja äidin luo juostaan, ja kun ei ole enää isää jota pelätä eikä äidin syliäkään, silloin pelätään sairautta ja kipua, pelätään tartuntaa, mikrobeja, pelätään nukahtamista, pelätään esimiehiä, liikennettä, pelätään ihan kaikkea ja aivan kuin isää lapsena pelätään."