Irinan kuolemat kertoo sotalapsesta, joka lähetetään talvella 1944 pommien turmelemasta Helsingistä Länsi-Ruotsiin.
Se on kertomus ihmisistä, jotka hapuilevat pimeässä itseään ja toisiaan.
Se on nuoren tytön kehitystarina, kertomus hänen matkastaan sodan painajaisesta yksityiseen painajaiseen.
Se on mestarillinen analyysi menneisyyteen palaamisen mahdottomuudesta, kaunis kertomus ihmisen sammumattomasta toivosta, kuolemisesta ja henkiin heräämisestä.

Otteita kirjasta:
" Isan kirjoittamat sanat lokkivat paperilla. Niiden kädet olivat pystyssä ja niillä oli pitkät hännät. Ne selittivät, ett sota loppuisi pian. Ne muistuttivat Irinaa siitä, että hänen täytyi olla ruotsalaisessa kodissaan tottelevainen ja kuuliainen jag kohtelias jag kiltti ja hiljainen ja ahkera ja avulias ja nöyrä. Irina mietti oliko hän kaikkea mitä isa halusi."

"Opettaja oli väärässä. Kun Tauno lopulta ilmestyi kouluun, hänen toinen kätensä riippui niskan ympäri solmitusta siteestä ja hän ontui. Kun katseli hänen linkuttamistaan, hän alkoi näyttää lapsen kokoiselta vanhukselta. Hän oli kasaan painettu vanhus, josta oli viilletty lihaa isolla veitsellä"