Author:

Paula

Bloggen

Olen lukenut/Jag har läst..

Av
den
30 maj 2024
Nukkuvan jättiläisen laakso Bokomslag Nukkuvan jättiläisen laakso
Sari Aro
roman 30-40tal emigration från Finland till Brasilien
Gummerus
2022
382

Kiehtova lukuromaani Brasilian suomalaissiirtokunnassa kasvaneen Alinan elämänvaiheista
Sataman tungoksessa nuori Alina kantaa ruskeaa matkalaukkua, jaloissaan kahta kokoa liian suuret rasvanahkakengät. Höyrylaivan irrotessa satamasta taakse jäävät Kuopio ja Kallavesi. Koti-ikävä on välitön. Miksi isä päästi Alinan lähtemään?
Perillä Brasiliassa paratiisimaista laaksoa vartioi jättiläismäinen vuorijono. Alkaa sopeutuminen kahtia jakautuneeseen, luonnonmukaista elämää viettävään siirtokuntaan ja sen ahtaisiin sääntöihin. Jakarandapuun alta Alina löytää ystäväksi Desiren, jonka kanssa kaikki tuntuu mahdolliselta.
Nukkuvan jättiläisen laakso on 1930- ja 40-luvun Brasiliaan sijoittuva aistikas lukuromaani rohkeudesta ja ystävyydestä. Suomalaissiirtokunnasta Alinan tie vie Rio de Janeiroon, missä hän kohtaa myös menneisyytensä.

Katkelma siv. 103
"Alina piti huolta vauvasta sillä aikaa, kun Siiri ja Fanni valmistivat leivonnaisia. Paljon tehtävää hänella ei ollut, sillä vauva tuhisi kehdossaan tyytyväisenä, vaikka kärpänen härnäsi nukkuvaa, surisi ja hankasi omahyväisenä yhteen etujalkojaan pullealla poskella. Vauva pötkötti kyljellään, huitaisi välillä korvallistaan. Maiskutti. Alinasta maiskutus näytti kuin pieni maistelisi pehmeää kermakaramellia."

siv 131
"-Teatterin lippuluukulla he pysähtyivät pitkäksi aikaa. Lipunmyyjän ulkomuoto ja eleet häikäisivät, viirusilmät olivat väriltään paahdettua sokeria, ylväs asento ja kaula kuin kurjella, jalosti kaartuvan takaraivon yläpuolella nuttura tyvessään kultainen meritähtisolki."

Läst

Jag har läst/lyssnat..

Av
den
30 maj 2024

Jag hann bara lyssna på en ljudbok i maj, men den var lång, nämligen
Häxringarna av Kerstin Ekman Mitt betyg 3/4
Uppläsare: Irene Lindh betyg 4/4

Häxringarna är berättelsen om en stads…

Bloggen

Väder och oväder även idag

Av
den
29 maj 2024

Ömsom sol, ömsom smattrande regnskurar, ömsom åskknallar. Ingen kan påstå att vädret är enahanda.
Jag hade för avsikt att handla de sista blommorna till balkongen idag, och trodde jag var…

Bloggen Livets glädjeämnen!

Åska och dunder och härliga minnen!

Av
den
28 maj 2024

Som ett brev på posten kom ett åskväder efter många vackra varma dagar, en urladdning behövdes tydligen!

Dagen igår började varm och solig, jag har fått låna grannens fina stora…

Selfie med ord

Selfie-med-ord # om sömn

Av
den
27 maj 2024

# Om sömn

-Sover du i pyjamas, nattlinne eller naken?
Det beror på årstiden, på vintern nattlinne på sommaren nakupelle (naken)

-Vad är lämplig temperatur i sovrummet för att du ska sova…